AKTIIVISELLA LIIKEHARJOITTELULLA SELKÄKIVUT HALLINTAAN
Miksi näin käy minulle? Tätä kysymystä toistelin, kun kolmekymppisenä kilpaurheilijana kipujen katkoman yöunen jälkeen ryhdyin tekemään joka-aamuista rituaaliani.
Miten koko ikänsä liikkuneelle voi tehdä tiukkaa päästä ylös sängystä? Olin oppinut, että pääsen parhaiten aamulla pystyasentoon, kun ensin vääntäydyn kyljelle ja peruutan sieltä käsillä työntäen polville ja sieltä varovasti jalka kerrallaan lattialle seisomaan. Tuskanhiki oli pinnassa ja usein seisoma-asento oli todella vino, koska ylijännittyneet lihakset vetivät selkärankaa kaarelle toiselle puolelle. Mieliala oli maassa ja ahdisti jo valmiiksi, miten selviän edessä olevasta päivästä.
Selkäkipujeni syy oli todennäköisesti toisaalta liiallisessa ja liian yksipuolisessa harjoittelussa, johon keho reagoi kiristämällä tiettyjä lihaksia. Toisaalta asioiden etenemiseen huonoon suuntaan vaikutti varmasti tapani lojua pitkiä aikoja toisella kyljellä. Lääkäri totesi verikokeiden perusteella, että minulla on myös taipumusta reumaoireisiin, kuten oli myös lähisukulaisteni kohdalla. Kävin hieronnassa, kävin kiropraktikolla, kävin fysioterapiassa. Olisin tehnyt mitä tahansa, jos joku olisi vain osannut ottaa piinaavat kivut pois. Toisinaan hoidot toivat hetkeksi helpotusta, mutta kipu tuli aina takaisin.
Keskustelin aiheesta paljon fysioterapeuttiystäväni Mika Pihlmanin kanssa ja aloin muodostaa näkemystä aktiivisen liikkeen merkityksestä kipujen hoidossa. Samoihin aikoihin hakeuduin myös yhdysvaltalaisen tanssinopettaja Nurit Krausin koulutukseen. Nurit oli kuntouttanut itsensä sänkypotilaasta huippukuntoon, joten imin hänen osaamistaan ja ajatuksiaan innolla. Olin harjoitellut nuoresta alkaen itämaisia kamppailulajeja ja joogan erilaisia tyylisuuntia, joista minulla oli tiedossa melkoinen määrä erilaisia kehoa huoltavia harjoitteita. Selkäkivun ollessa pahimmillaan juuri mikään harjoite ei vain ollut mahdollinen.
Vähitellen minulla oli käytössä muutamia yksinkertaisia liikkeitä, joita pystyin tekemään ja joiden huomasin tekevän todella hyvää selälle. Päätin kokeilla mitä tapahtuu, jos tekisin liikkeitä päivittäin aina kun muistan.
Yksi asia johti toiseen, toinen kolmanteen ja vähitellen minulla oli käytössä muutamia yksinkertaisia liikkeitä, joita pystyin tekemään ja joiden huomasin tekevän todella hyvää selälle. Päätin kokeilla mitä tapahtuu, jos tekisin liikkeitä päivittäin aina kun muistan. Vähitellen minimaalisesta liikeradasta alkaneet liikkeet alkoivat laajentua ja pystyin hengittämään normaalisti liikkeiden aikana. Tämä havainto antoi toivoa ja päätin jatkaa. Testasin ja muokkasin liikkeitä, edistymisen myötä kehittelin niihin lisää haasteita. Kunnes eräänä aamuna se tapahtui.
Heräsin lähes kivuttomana.
Tunsin toki edelleen kireyttä ja aistin, että pienikin virheliike voisi saada kivun esiin, mutta jokin oli silti muuttunut. Pääsin sängystä ylös vaivattomammin ja ensimmäisten harjoitusliikkeiden jälkeen selkä tuntui toimivan hienosti. Voitte uskoa, että olin onnellinen. Pieniä ylä- ja alamäkiä on tämän jälkeen tullut, mutta uskallan näin 15 vuotta myöhemmin sanoa, että olen saanut selkäkipuni hallintaan. Ja nimenomaan hallintaan, sillä tunnen kehoni. Muutaman päivän voin laiminlyödä liikkeiden tekemistä, mutta neljäntenä tai viimeistään viidentenä päivänä keho sanoo sopimuksen irti. Parempi siis tehdä pieni määrä liikkeitä usein, mielellään ihan joka päivä, ja pitää vaivat loitolla.
Tein myös päätöksen auttaa muita vastaavista ongelmista kärsiviä, koska tiedän, miten kurjaksi elämänlaatu voi selkäkivun takia laskea. Loimmekin yhdessä Roosa Närhen kanssa harjoituskonseptin, joka kehittää liikkuvuutta, kehonhallintaa, voimaa ja kestävyyttä. Harjoitteiden avulla pidin ja pidän edelleen selästäni huolta.
Kirjoittaja: Jarkko Mäkinen
Harjoituskonsepti on sittemmin jakautunut kahtia, sillä alkuperäinen M-Circuit sai vuoden 2022 alussa seurakseen M-Circuit Recoveryn. Parhaiten pidät hyvinvoinnistasi huolta yhdistelemällä näiden kahden menetelmän harjoituksia omaan viikkorytmiisi: energisenä kannattaa tehdä M-Cirucitia ja kuormittuneena M-Circuit Recoverya. Pääset lukemaan lisää näistä elämää mullistavista kotitreenipaketeista alla olevista linkeistä.
M-Circuit
M-Circuit Recovery
Kirjoitus on julkaistu alunperin Selkäliiton Hyvä Selkä -lehden numerossa 3/2022.