KOULUT VOIVAT TEHDÄ HUIKEAN MUUTOKSEN LASTEN JA NUORTEN LIIKKUVUUTEEN


Lapsi nauttii liikkumisesta, kun liike tuntuu hyvältä, eikä satu. Kaikki liikkeet, joita lapsi ei pysty toteuttamaan, jäävät tekemättä. Liikkuvuusrajoitteista voi siten tulla koko lapsen liikkumista rajoittava tekijä.

Yhä useammilla lapsilla liikeradat ovat niin suppeita, ettei perusistunta hyvässä ryhdissä onnistu ja syväkyykkyyn meneminen kantapäät maassa on mahdotonta.  Kuperkeikka sattuu ja pelottaa, koska koko takaketju on niin jumissa, ettei selän pyöristäminen onnistu.

Kun tilanne on tämä, ei ole ihme, ettei liikunta innosta.

Apu tilanteeseen löytyy LIIKEMESTARI-ohjelmasta.
Sen avulla liikkuvuusharjoittelun innostavimmat sisällöt tuodaan osaksi koulun arkea.


Katso ohjelman esittelyvideo alta:

 
 

PUKINMÄENKAAREN PILOTTI


Kymmenet opettajat ja sadat peruskouluikäiset oppilaat testasivat Liikemestarin pilottia lukuvuonna 2022-2023. Kokemukset olivat erittäin rohkaisevia ja ohjelma todisti vastaavansa sille asetettuihin tavoitteisiin hyvin. Erityisesti päivittäinen pyörittelyrutiini sai suuren suosion sen helppouden ja tuloksellisuuden takia.


TILANNE NYT


Liikemestari-ohjelmaan on helppo lähteä mukaan ja uusia kouluja liittyykin mukaan jatkuvasti. Kuntakohtaisessa vertailussa aktiivisimpana on tällä hetkellä Turku, josta on mukana jo 15 eri koulua.


LIIKEMESTARI-ohjelma tukee valtakunnallisen LIIKKUVA KOULU-toiminnan toteutusta.


MITEN MUKAAN?

Otamme uusia kouluja mukaan LIIKEMESTARI-ohjelmaan hakujärjestyksessä. Tärkeää olisi, että koulusta lähtee mukaan useita opettajia. Tällöin yhden opettajan panos ei tarvitse olla kovin suuri ja silti oppilaiden liikkumisen määrä kasvaa huikeasti. Sitoutuneiden opettajien ryhmä on ainoa kriteeri mukaan pääsemiseen.


LIIKEMESTARI koostuu viidestä moduulista, jotka ehtii käydä läpi lukuvuoden aikana. Viisi jaksoa yhdessä kattavat koko kehon ja kaikki yleisimmät liikesuunnat. Tuloksena on koulullinen oppilaita, jotka liikkuvat paremmin kuin ennen!

LISÄTIETOJA JA TARJOUSPYYNNÖT:


info@exercisemaster.fi

MITÄ KOULU SAA?

1. Lähi- tai etäkoulutusta, jossa syvennytään liikkuvuuden kehittämiseen motivoivalla tavalla.  Opetamme testatusti toimivat keinot, jotka tuovat tulosta ja sopivat koulun arkeen.


2. Verkkoympäristön, jossa on laadukkaat videomateriaalit virikkeeksi ja muistin tueksi. Kattavan harjoitepankin lisäksi jokaiseen moduuliin kuuluu uusi päivittäinen Liikkuvuusrutiini. Liikkuvuusrutiini on kuvattu videolle, jonka avulla harjoitteet on helppo tehdä. Liikkuvuusrutiinit sopivat tehtäväksi luokkaympäristössä.


3. Haastekortit. Haastekorttien tavoitteena on lisätä oppilaiden motivaatiota oman kehittymisen seuraamisen välineenä.




MITÄ KUSTANTAA?

Liikemestari hinnoitellaan jokaiselle koululle erikseen, keskeinen hinnoitteluperuste on mukaan lähtevien opettajien määrä. Kannustamme hinnoittelussa laajaan osallistujamäärään, sillä ohjelman vaikuttavuus on sitä suurempi, mitä useampi opettaja on mukana. 

Kouluttajien opettajille järjestämät lähitapaamiset hinnoitellaan tapauskohtaisesti.

Huom! Opettajat voivat olla yhdestä vai useammasta koulusta.  Tietyllä alueella (esim. kunta) voikin olla järkevää tehdä tilaus yhteistyönä. Tällöin lasku jaetaan koulujen kesken ja hinta/opettaja muodostuu hyvin edulliseksi.


KOuluttajat ja ohjelman kehittäjät


LIIKEMESTARI - Liikkuvuusharjoittelu kouluihin ohjelman kehittämisestä ja kouluttamisesta vastaavat liikunnan ja oppimisen huippuammattilaiset.

Jarkko Mäkinen, kasvatustieteiden tohtori  ja huippuvalmentaja.
Jarkolla on yli 30 vuoden monipuolinen kokemus erilaisista valmennustehtävistä aloittelijoista maajoukkuetasolle. Jarkko on toiminut Turun Yliopistossa oppimismotivaation tutkijana. Hänen intohimonaan on saada jokainen nauttimaan liikkumisesta ja löytämään oma potentiaalinsa liikkujana.

Roosa Närhi, liikunnanohjaaja AMK, lasten liikunnan ja valmennuksen asiantuntija. Roosalla on yli 15-vuoden monipuolinen kokemus erilaisista valmennustehtävistä aloittelijoista maajoukkuetasolle. Roosalla on kattava kokemus erityisesti peruskouluikäisten harrastetason valmentamisesta. Tärkeintä lasten valmentamisessa on Roosan mielestä harjoitettavuuden, eli monipuolisen fyysisen suorituskyvyn kehittäminen kullekin ikäryhmälle ja tasolle motivoivalla tavalla.

Jarkko ja Roosa toimivat suomen ensimmäisten liikkuvuusvalmentajien kouluttajina ja tekevät pioneerityötä liikkuvuusharjoittelun osaamisen levittämiseen liikunnan ja urheilun ammattilaisille sekä harrastajille. Heidän mottonaan on: ensin pitää olla liikettä, jotta voidaan edes puhua liikunnan lisäämisestä!